Elämiä Helsingissä ja pääkaupunkiseudulla
Artikkeli julkaistu 22.7.2017, päivitetty 1.6.2024.
Lampaita, lehmiä, hevosia, kanoja… Helsingissä ja sen ympäristössä pääsee näkemään ja rapsuttelemaan kotieläimiä useissa paikoissa. Kesälampaita ja -lehmiä maisemanhoitotehtävissä voi tavata vain kivenheitonpäässä Helsingin keskustasta. Jutun kansikuva Bosgårdin tilalta Porvoosta.
Huom! Tarkastathan aina aukioloajat ja muut ajankohtaiset tiedot ennen vierailua.
Kotieläimiä Helsingissä
Haltialan kotieläintila
Haltialan kotieläintila Helsingin ja Vantaan rajalla on Helsingin kaupungin omistama kotieläinpiha, jossa asustaa ainakin lampaita, lehmiä, kanoja, possuja ja kesäisin myös Fallkullan kotieläinpihan sekä ratsupoliisin hevosia. Eläinten lisäksi pihapiirissä seisoo usein tilanhoidossa käytettäviä traktoreita ja muita työkoneita, joten Haltialassa voi ihmetellä myös isoja koneita. Kesäkuukausina eläimet asuvat ulkona, ja tästä syystä kotieläinpihalla voi vierailla aamusta iltaan vailla aikataulua. Kylminä vuodenaikoina pääosa tilan eläimistä on sisätiloissa ja tuolloin vierailu kannattaa ajoittaa aukioloaikojen mukaan. Poikkeuksen tekevät Haltialan paksuturkkinen ylämaankarja, joka ulkoilee mielellään myös kylminä talvipäivinä.
Loppukesällä Haltialan pelloilla kasvavat herneet ja kukat ovat vapaasti kaupunkilaisten poimittavissa (ajankohdasta tiedotetaan erikseen kaupungin sivuilla). Muista myös läheltä löytyvä Niskalan arboretum.
Haltialan pihapiirissä on löytyy myös kiva maatila-aiheinen leikkipaikka. Haltialan tilan ravintola palvelee vuoden ympäri. Vilkkaimpina päivinä tilalla voi olla tarjolla esimerkiksi maksullista poniratsastusta. Halitalan tilalle on vapaa pääsy.
Fallkullan kotieläintila
Fallkulla kotieläintila Malmilla on Helsingin Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-ajan toimialan nuorisopalvelujen kotieläintila, jossa asuu ainakin hevosia (kesäkuukausina hevoset muuttavat Haltialan pelloille), lampaita, lehmiä, kaneja, possuja, ankkoja ja kanoja. Fallkullan kotieläintilan sisätilat ovat avoinna vierailijoille vaihdellen vuodenaikojen mukaan. Osa eläimistä ulkoilee myös muina aikoina, joten tilalla voi vierailla myös oman aikataulun mukaan. Fallkullaan on vapaa pääsy.
Fallkullan kotieläintilan kesän aukioloajat ajalla 3.6.-4.8.2024:
– Maanantaista perjantaihin eläimet nähtävillä laitumilla klo 10-14. Navetta- ja sisätilat suljettu (leiriläisten käytössä).
– Lauantaista sunnuntaihin eläimet nähtävillä laitumilla sekä navetta- ja sisätilat avoinna klo 10-14.
Kahvila on avoinna kesä-heinäkuussa 4.6.- 28.7.2024 tiistaista sunnuntaihin klo 10-14.30.
Mustasaari
Mustasaari on Helsingin seurakuntayhtymän omistama saari Seurasaarenselällä ja lapsiperheille mainio retkikohde kesäkuukausina. Saaresta löytyy kahvila-ravintola, leikkipaikka, uimaranta (sinilevää esiintyy usein helleajaksojen aikaan) sekä paljon tekemistä. Saarella asuu kesäkuukausina ainakin lampaita, kaneja ja kanoja. Lauttakuljetus saareen Taivallahden laiturista (Mustasaareen ei pääse mantereen kautta, vaikka kartta niin väittääkin. Maayhteys käytössä vain hälytysajoneuvoille sekä huoltoajoon). Mustasaareen voi saapua myös omalla veneellä.
Mustasaari on avoinna 4.6.–11.8.2024 tiistaista sunnuntaihin.
Maanantaisin saari on suljettu.
Saareen on vapaa pääsy, edestakainen lauttamatka maksaa aikuisille 8 € ja 7-17 -vuotiaille 5 €. Alle 7-vuotiaat pääsevät ilmaiseksi huoltajan seurassa. Maksuvälineenä lautalla käy sekä korttimaksu että käteinen.
Lue lisää: Pienten Helsingin juttu kesäisestä Mustasaaresta
Viikin pellot
Helsingin yliopiston opetus- ja tutkimustilan pelloilla laiduntavat lehmät kesäkaudella ympäri vuorokauden ja lehmiä pääsee ihailemaan peltojen keskellä, kuin maalle keskellä kaupunkia kaukana kaupungin hulinasta. Samalla retkelle kannattaa poiketa myös upeaan Viikin arboretum -puistoon. Puistossa on penkkejä ja pöytiä eväshetkiin ja lintutorni, josta avautuvat näkymät Vanhankaupungin luonnonsuojelualueelle ja aina Helsingin keskustaan saakka. Paikka on mitä parhain metsäinen puisto seikkailuille. Alueen läpi kulkee myös suosittu pyöräreitti, joten huomioi tämä aivan pienimpien kanssa liikkuessa.
Vanhankaupunginlahden ruovikossa laiduntaa myös lehmiä ja lampaita maisemanhoitotehtävissä ja näistä saattaa nähdä vilauksia esimerkiksi Viikin ja Lammassaaren lintutorneista.
Vapaa pääsy, paikka on aina avoinna.
Helsingin ratsupoliisien talli
Helsingin ratsupoliisien tallien läheisyydessä Keskuspuistossa Ruskeasuon ja Laakson ratsastuskentän kulmilla voi nähdä vilauksen poliisihevosista ja muista tallin ratsuista. Ratsukoihin voi törmätä myös viereisessä keskuspuistossa. Paikka on hyvä välietappi Keskuspuistossa retkeillessä. Kesäkuussa ratsupoliisin hevoset lomailevat Haltialan tilan pelloilla.
Hevosia Helsingin keskustassa
Hietalahdessa, Bulevardin varrella (vastapäätä Hietalahden toria), asustavat Sinebrychoffin panimohevoset. Hevosvankkurin voi nähdä keskustassa kierroksellaan ja joskus myös Hietalahden koirapuistossa jalottelemassa.
Kuusiluodon kesälampaat
Huom! Kuusiluodolle vieviä pitkospuita uusitaan parhaillaan, joten Kuusiluodon lampaita ei pääse tällä hetkellä katsomaan. Työn arvioitu valmistumisaika on heinäkuussa 2024.
Vanhankaupunginlahdella ihanalla metsäisellä Kuusiluodolla laiduntaa kesäkuukausina lampaita. Kuusiluodolle kuljetaan Lammassaaren kautta pitkospuita pitkin. Lammasaaren uusituilla pitkospuilla mahtuu kulkemaan rattaiden kanssa, mutta Kuusiluodolle asti matka rattaiden kanssa ei onnistu. Pornaistenniemeltä lähtevä pitkospuureitti on elämys kaikenikäisille seikkailujoille. Kuusiluodon lampaat liikkuvat saaressa vapaina, joten muistathan sulkea saareen johtavan portin huolellisesti. Lampaita saattaa joutua hetken etsimään saarelta, mutta usein emme ole tehteet tänne turhaa reissua. Kesälampaiden ruokasuoja löytyy saareen tultaessa oikealle lähtevän polun päästä. Lampaille ei saa antaa ruokaa, niistä huolehditaan asianmukaisesti hoitajien toimesta.
Lue myös: Pienten Helsingin juttu Lammassaaresta ja Kuusiluodolta
Kesälampaat saapuvat Kuusiluodolle yleensä viimeistään kesäkuun ensimmäisellä viikolla ja viipyvät maisemanhoitotöissä pitkälle syksyyn.
Vartiosaaren kesälampaat
Vartiosaaressa häärii kesätöissä maisemanhoitotehtävissä Haltialan tilan lampaita. Kesälampaat saapuvat saareen usein kesäkuun alkupäivinä ja viipyvät elo-syyskuulle. Vartiosaareen liikennöi kesällä 2024 aurinkolautta (maksullinen).
Uutelan kesälampaat
OmaStadi-äänestyksen myötä Uutelaan muutti kesäkuun 2023 alussa lampaita maisemanhoitotehtäviin ja lampaita on Uutelassa myös kesällä 2024. Skatan tilan viereisille niityille on tehty kolme erillistä aitausta kesälampaille, joissa ne viipyvät pitkälle syksyyn saakka.
Talosaaren hevoset
Talosaaren ulkoilureitin varrella näkee lähes varmasti hevosia, sillä Helsingin kaupungin ulkoilureitti alkaa Husön ratsastuskeskukselta.
Kanoja kaupungissa
Linnunradan leikkipuistossa asustelee kesäkuukausina kanoja OmaStadi-hankkeen kautta. Kanat muuttavat Linnunrataan kesäkuun alussa. Kanoista huolehditaan yhdessä alueen leikkipuiston leiriläisten ja alueen perheiden kanssa. Kanojen nimenantotilaisuutta vietetään perjantaina 7.6.2024 klo 10.45.
Seurasaaressa on tepastellut useana kesänä kanoja Niemelän torpan pihapiirissä. Kesän 2024 osalta kanojen tilanne ei ole tiedossa. Saarella voi tavata myös todella kesyjä oravia ja sillalta ihmetellä sukeltavia vesilintuja.
Syötävässä Puistossa Mustikkamaalla asustelee kanoja kesäkuukaisina. Syötävä puisto löytyy läheltä Korkeasaaren sisäänkäyntiä. Vapaa pääsy, vierailla voi oman aikataulun mukaan.
Näe kotieläimiä ja jopa dinosauruksia Helsingissä
Kustaankartanon palvelukeskuksen pihapiirissä asuu myös kesällä 2024 lampaita. Roihuvuoren palvelukeskuksen kesän 2024 tilanne ei ole tiedossa.
Karppeja uiskentelee ainakin Talvipuutarhassa sekä Helsingin keskustan Stockmannin tavaratalon neljännen kerroksen hissiaulassa.
Ja koska saan usein kysymyksiä dinosauruksista, vinkkaan että dinosauruksien luita, tietoa eläimistä ja luonnontieteistä löytyy Luonnontieteellisestä museosta Pohjoiselta Rautatiekadulta. Sisäänpääsymaksu.
Kaupallinen yhteistyö:
Interaktiivinen Dinosaurukset-näyttely valloittaa Järvenpään Aino Areenan 6.7. -11.8. 2024. Koko perheelle sopivassa näyttelyssä pääsee kulkemaan dinosaurusten jalanjäljissä ja tutustumaan suurimpien planeetallamme koskaan vaeltaneiden matelijoiden kiehtovaan elämään. Liput 20 € / 18 €, perhelippu 68 €.
Pienten Suomi
Pienten Suomi on Pienten Helsingin pikkusisko, joka vinkkaa tekemistä ja kokemista koko Suomessa. Mukana myös PALJON vinkkejä erilaisista kotieläinpihoista ympäri Suomen!
Espoo
Talomuseo Glims
Talomuseo Glims Espoon Bembölessä, aivan Jorvin sairaala-alueen naapurissa, on historiallinen maatila keskellä Espoota. Glimsin pihapiiristä löytyy myös kesäkuukausina 4H-yhdistyksen kotieläinpiha. Glimsin kotieläinpihalla järjestetään myös maksullisia eläinpäiviä sekä ilmaisia laidunvierailuja. Museon sisäänpääsymaksu, alle 18-vuotiaat ilmaiseksi. Keskiviikkoisin vapaa pääsy.
Villa Elfvik
Villa Elfvikin lähiseudulla ja Laajalahden luonnonsuojelualueella voi nähdä kyyttöjä maisemanhoitotöissä myös kesällä 2024. Mainio paikka lehmien bongailluun löytyy esimerkiksi alueen lintutorneista. Villa Elfvikissä toimii kahvila ja sen ympäristöstä löytyy kivoja luontopolkuja myös lasten kanssa kuljettaessa.
Nuuksio
Nuuksion kansallispuiston alueella sijaitsee useita laitumia, joissa laiduntaa niin hevosia, kyyttöjä, lampaita kuin pitkäsarvista higlander-karjaa. Suomenlampaiden laidunnus on myös aloitettu uudella Vuorelan 13 hehtaarian laitumella.
Helpoimmat paikat nähdä kesätöissä laiduntavia kyyttöjä, ovat Kattilan (sijainti aivan parkkipaikan ja nuotiopaikan tuntumassa) sekä Kuuselan (sijaitsee Haukkalammentien varrella) perinneympäristöissä kesäkaudella. Kattilassa laiduntaa myös lampaita. Högbackassa on ollut myös hevosia laiduntamassa. Kesän 2024 laidunpaikat selvityksessä.
Saaristomuseo Pentala
Saaristomuseo Pentalassa Espoonlahdella asuu myös kesälampaita. Museoalueelle on vapaa pääsy. Sisäänpääsy Gurlin taloon on maksullinen. Meno-paluu saaristovenekyyti saareen maksaa 7 €, alle 7-vuotiaat maksutta. Saaristomuseo Pentala on avoinna yleisölle 1.6.-1.9.2024.
Vantaa
Katrinebergin kartano
Katrinebergin kartanon 4H-kotieläinpihallaVantaan Seutulassa asuu kesäkaudella lampaita, vuohia, pupuja ja kanoja. Kotieläinpihan laidunvierailujen ajankohdat löytyvät pääkaupunkiseudun 4H -yhdistyksen sivuilta, mutta kotieläinpihalla voi vierailla myös muina aikoina (eläimiä ei saa ruokkia ominpäin). Katrineberg sijaitsee Katriinan sairaalan naapurissa lähellä Helsinki-Vantaan lentekenttää ja lähin bussipysäkki on sairaalan vieressä. Vapaa pääsy.
Kesälampaita Vantaan pelloilla
Koivuhakaan ja Hakunilan Kormuniittyyn muuttaa touko-kesäkuussa lampaita maisemanhoitotöihin. Tarkemmat tiedot ja koordinaatit löytyvät Vantaan kaupungin sivuilta. Vantaalla lampaat viipyvät syys-lokakuulle.
Inkoo
Lomamäen lemmikkipuisto
Lomamäen lemmikkipuisto Inkoon Degerbyssä tarjoaa todellisen eläintarhaelämyksen: perinteisten kotieläinten lisäksi täällä voi nähdä papukaijona, käärmeitä, hämähäkkejä, kilpikonnia ja paljon muuta. Useita eläimiä pääsee myös silittämään. Sisäänpääsymaksu.
Porvoo
Kungsbackan kotieläinpiha
Kungsbackan kotieläinpiha Porvoon Ilolassaon maatilakohde, jossa eläimiä pääsee katselemaan lähietäisyydeltä ja monia myös rapsuttelemaan. Kungsbackassa asustaa kanoja, kaneja, aaseja, poroja (!), possuja, villisikoja, lampaita, vuohia, hevosia… ja työkoneita! Sisäänpääsymaksu.
Bosgårdin maatila
Bosgårdin maatila Porvoon itäpuolella on hyvä päiväretken pysähdyspaikka. Tilalla laiduntaa Charolais-lehmiä. Tilakaupan sekä ravintolan tarkemmat aukioloajat kannattaa tarkastaa tilan sivuilta. Bosgårdin mailta löytyy myös kaikille avoin luontopolku ja reittien varrella pääsee tutustumaan tilan eläimiin.
Tuusula
Koiramäen Pajutalli
Koiramäen Pajutalli on sisustuskauppa, jonka pihapiirissä on leikkipaikkoja ja paljon nähtävää. Pihapiirissä asustaa ympäri vuoden minipossuja ja kaneja, kesäkaudella myös lampaita ja kanoja. Vapaa pääsy.
Tuusulanjärven rannalla, Tuusulan kirkon ja Gustavelundin välissä saattaa kesäkuukausina nähdä lampaita maisemanhoitotehtävissä. Lampaiden tarkempi sijaintipaikka kannattaa tarkastaa Facebook-sivulta.
#pientenhelsinki
Seuraa Pienten Helsinkiä
Pienten Helsinki Facebookissa
Pienten Helsinki Instagramissa